Kirjoitin tammikuun 15. päivä postauksen “Auttavatko buddhalaiset muita kuin omaan jengiin kuuluvia ihmisiä?”, jossa herättelin ajatuksia buddhalaisten mahdollisuuksista auttaa ihmisiä muutenkin kuin hassujen lupausten ja valojen vannomisen kautta. Pääpointtini oli, että miksi muiden auttamisesta ei edes pahemmin puhuta muuten kuin latteiden “Lupaan pelastaa kaikki elävät olennot blaa blaa”-läppien kautta. Lähetin sähköpostia tietämilleni kaikille Suomen buddhalaisille ryhmille tai heidän edustajilleen, mutta yksikään ryhmä tai edustaja ei vastannut. Itse asiassa ainoa buddhalainen, joka vastasi oli Huija Danakoshasta, ja siitä nostan hänelle valtavasti hattua ja rohkeutta. Hän osoitti suoraselkäisyyttä ja välittämistä. Hänen kommenttinsa voitte lukea äsken mainitsemani postauksen kommenttiosiosta.
Sama sähköposti mikä meni buddhalaisille ryhmille, meni myös dharmapostilistalle, joka on Suomen buddhalaisten yleinen tiedotuskanava. Sain todella paljon sähköpostia ihmisiltä, ja heidän palautteensa oli todella rohkaisevaa. Moni kirjoitti, että vihdoinkin joku todella tekee jotakin buddhalaisuuden sisältä auttaakseen muita, ja sanoo ääneen asioita, jotka voivat tarjota konkreettista apua muillekin. Muutama myös kirjoitti kritiikkiä, ja arvostan sitä yhtä paljon kuin kannustustakin. Huomionarvoista tässä yhteydessä on kuitenkin se tosiasia, että minulle sekä privaatisti sähköpostia lähettäneet että blogimme kommenttiosioon vastanneet eivät ole (ainakaan tietääkseni) buddhalaisia. Mitä tämä kertoo meistä buddhalaisista?
Helsinki Zen Centerin ohjaaja Ari Tikka kirjoitti blogiinsa 12.2.2012 seuraavasti:
Zen liitetään moneen käytännölliseen ilmiöön. Tarjolla on mindfulness, zen ja psykologia, zen ja hyväntekeväisuus. Hyvä niin. Haluan muistuttaa zenin alkuperäisestä viestistä, oivalluksesta, kärsimyksen päättymisestä. Ettei kuitenkin kävisi kuten joululaulussa: “Laps hankeen hukkuu, unhoittuu.”
Ihmisten auttaminen ei ole mikään käytännöllinen ilmiö. Zenin alkuperäinen viesti ei ole mikään itsekäs oivallus ja oman kärsimyksen päättyminen. Buddhan tie, Buddhan oppi on universaali, ja jos se ei kosketa jokaista… silloin ei kyse ole enää mistään buddhalaisuudesta, vaan demonien maailmassa elämisestä.
Valitettavasti Arin viljelemään asenteeseen törmää todella usein buddhalaisuudessa ja muissa henkisissä perinteissä. Mikään ei ole helpompaa kuin paeta omaan buddhalaiseen kuplaan, paukuttaa hieman rumpuja, vannoa pyhiä valoja, kärytellä hieman suitsuketta ja jatkaa sokerisen makuisen dharmatikkarin imeskelyä pitäen pyhiä ja ihquja kulisseja pystyssä. Todellisessa maailmassa ihmiset kuitenkin kärsivät, itkevät, kaatuilevat, kärsivät päihdeongelmista, kamppailevat huonon itsetuntonsa kanssa ja pelkäävät yleisiä vessoja. Mutta me buddhalaiset olemme niin vitun täydellisiä ja pyhiä, että meitä eivät maalliset kärsimykset ja ihmisten hädät kosketa laisinkaan, koska mehän voimme aina vain uudestaan lausua “vannon vapauttavani kaikki elävät olennot kärsimyksestä…” ja sitten jatkaa kaikenmaailman kenshôista ja muista höpöjutuista suggeroitumista.
En minä odota, että ihmiset todella alkaisivat auttamaan muita. Kaikilla on omat jutut ja omat elämät. Keneltäkään ei voi vaatia enempää kuin mihin jokainen itse kykenee. Minä vain peräänkuulutan signaalien antamista: miksi ei voi edes vaikka julkisesti buddhalaisena sanoa, että “ihmisten auttaminen on tärkeää. Ihmisten auttamisesta keskustelu on tärkeää.” Mitä se todella kertoo Suomen buddhalaisista, että kukaan ei Huijaa lukuunottamatta edes vaivaudu kommentoimaan tätä aihetta? Kukaan buddhalainen ei lähetä privaattia sähköpostia? Minkälaista signaalia se antaa buddhalaisuudesta kiinnostuneille tai yleensäkin yhteiskunnalle? “Sori, meitä ei kiinnosta oman maamme hädässä olevat, meitä ei kiinnosta edes puhua koko aiheesta. Voimme lähettää rahaa Burmaan tai Tiibetiin, mutta antaa muiden auttaa lähellämme olevia. Emme halua edes puhua koko aiheesta, joten jättäkää meidät rauhaan, koska meidän täytyy jatkaa rumpujen paukuttamista ja valojen ‘vapautan kaikki elävät olennot kärsimyksistä’ vannomista.”
Isäni jäi poliisin työstä eläkkeelle viime vuonna, ja vapaapäivien viettämisen sijaan hän aloitti työt yöhoitajana eräässä turvakodissa, jossa hän jeesaa sinne tulevia lapsiperheitä. Vaimoni, minä ja lapsemme lahjoitimme isäni pyynnöstä kyseiselle turvakodille meidän vanhoja vauvojen ja lasten vaatteita ja leluja, koska turvakodin perheillä ja lapsilla oli puutetta niistä. 2-, 5- ja 7-vuotiaat muksumme penkoivat omia lelujaan, ja miettivät mitä voisivat lahjoittaa turvakodille. Muksumme kyselivät kaikkea turvakodin lapsista ja miksi he ovat siellä, ja yritimme parhaamme mukaan selittää. Heidän ilmeensä olivat näkemisen arvoisia, kun kerroimme heille myöhemmin, että isäni, lapsille “faari”, oli kertonut kuinka iloisia turvakodin lapset olivat vanhoista leluista ja vaatteista olleet.
Ei kaikkien tarvitse tehdä isäni kaltaisia ratkaisuja, ei kaikkien tarvitse tehdä työtä hätää kärsivien parissa, ei kaikkien tarvitse avata ovea naapurille tai hymyillä muille tai edes ajatella mukavia asioita. Mutta mitä me voimme tehdä auttaaksemme muita? Me voimme ainakin puhua auttamisesta, me voimme edes kertoa toisillemme, että välitämme heistä, joilla on asiat aivan päin vittua. Se on aivan helvetin surullista, että edes vihjaillaan jostain “zenistä ja hyväntekeväisyydestä”, ja ikäänkuin muiden auttamisesta keskustelussa olisi jotain likaista tai väärää. Eikö muiden auttamisen ajatusten tulisi olla koodattuna meidän ihmisyyden olemukseemme?
Minä ymmärrän, että nämä yritykseni puhua muiden auttamisesta ovat monelle uhka. Ne saattavat horjuttaa monen turvallisia rakenteita ja buddhalaisia kuplia. Minä silti koen, että näistä asioista tulee saada ja voida puhua. Kenenkään ei tule tuntea syyllisyyttä siitä, että ei löydy voimia auttaa muita tai edes puhua muiden auttamisesta. Siitä tulee kuitenkin tuntea syyllisyyttä, jos itsellä on asiat sekä henkisesti että materiaalisesti hyvin eikä tee mitään auttaakseen muita ja perustelee lokoisat olonsa ja silmiensä sulkemisen Buddhan opilla.
Mielestäni zen-ryhmää ei saa sitoa muiden auttamiseen. Jokaisen tulee saada harjoittaa ryhmässä oman elämänsä ja motiiviensa mukaisesti, ja keneltäkään ei voi vaatia osallistumista “hyväntekeväisyyteen”. Yhdistyksemme rekisteröitiin tammikuussa 2012, ja olemme suunnitelleet, että yhdistyksen toiminnan puitteissa tarjoamme harjoittajille mahdollisuutta osallistua muiden auttamiseen niin halutessaan. Sellainen toiminta ei kuitenkaan tapahdu Kajo Zendon, zen-ryhmän nimissä, vaan se tapahtuu Kajo Zendo ry:n nimissä.
Olemme kokoustaneet yhdistyksen tiimoilta ja hieman pohtineet mahdollisuuksia tehdä jotain konkreettista ihmisten eteen, ja päädyimme tällaisiin alustaviin ideoihin yhdistyksen toiminnan nimissä:
- vaate- ja lelukeräyksiä Suomen ja resurssien mukaan myös Viron, Venäjän ja muiden maiden turvakoteihin, lastenkoteihin ja muihin vastaaviin kohteisiin. Voimme esimerkiksi infota harjoittajiamme, että sinä ja sinä päivänä joku ohjaajistamme saapuu autolla keskiviikon zazeniin, jolloin jokainen harjoittaja voi halutessaan ottaa mukaansa vanhoja vaatteita tai leluja. Laitamme lahjoitetut kamat autoon, ja toimitamme ne eteenpäin. Helppoa ja vaivatonta jokaiselle. Yksikin vanha lelu, My Little Pony- tai Batman- paita voi tehdä yhden lapsen ikionnelliseksi.
- lahjoitamme kuukausittain vaikkapa 5 euroa jollekin sopivaksi katsomallemme kotimaiselle järjestölle tai taholle, joka esimerkiksi jeesaa asunnottomia tai muita syrjäytyneitä. 5 euroa ei ole välttämättä paljon, mutta on se parempi kuin ei mitään.
- tarjoamme joskus tilaisuuden mennä yhdessä verenluovutukseen. Jokainen, joka haluaa tulla messiin, voi tulla. Jos jollekin on esimerkiksi korkea kynnys mennä yksin verenluovutukseen, se voisi olla helpompaa yhdessä muiden kanssa.
Ole kuin Buddha, koska Sinä olet buddha.
If you enjoyed this article, please consider sharing it!
Hei
Minä mielestäni vastasin privaatisti tuohon postiin kun Uku ihmetteli että miten “maailmaa voisi parantaa”.(Oma lainaus) Ideani oli tehdä lämmittäviä käsitöitä joita voitaisiin jakaa pöydän alta vaikka asunnottomien yössä, ruokaa ei aseita tapahtumissa, Elämäntapaliitossa tai muualla. Ilman että mainostettaisiin buddhalaisuutta kauheasti, ehkä.
Kierrän eri paikoissa puhumassa ja neuvomassa tupakoinnin lopettamista suunnittelevia. For free- periaatteella.Koska itse taistelin sen hössäkän niin voin mielestäni käyttää sanaa neuvoa. Olen myös pitänyt oudoissa paikoissa kasvisruokakursseja.
Sitä tulee tehtyä kaikenlaista mutta ei sitä tohdi edes ajatella että se jotakuta hyödyttäisi, mutta hyvä jos niin tekee.Kiirjoitan kauhessa kiireessä.. mutta ehkä asiaan voidaan palata.. ja parantaa sitä maailmaa.
Moi Anna,
kiitos viestistä! Jep, laitoinkin silloin luvallasi ehdotuksesi sinne kommenttiosioon, kiitos valtavasti siitä! Mielestäni maailma tarvitsee juuri kaltaisiasi kannanottoja. Teet paljon enemmän maailman hyväksi kuin esim. minä ja useimmat meistä, ja ainakin minua se inspiroi, että kerrot siitä.
Me suomalaiset voisimme välillä avautua enemmän ja murtautua ulos tuppisuu-kulttuurista, ja todella näyttää sanoillamme ja teoillamme, että välitämme myös muista. Kiitos Anna esimerkin näyttämisestä!
Peace,
U
Terve Uku,
kiitos jälleen ravistelevasta blogitekstistä, se pistää todella mietteliääksi. Huomaan, että myös itselläni on sisimmässäni suuri tarve päästä auttamaan muita, mutta en ole uskaltautunut tositoimiin. Ehkäpä Kajo Zendon kautta se voisi vihdoinkin toteutua! Lähestyä kärsiviä aivan konkreettisesti on yllättävän hankalaa. Täällä Vuosaaressa näkee paljon syrjäytyneitä, reaktioni heihin on useimmiten (häpeällistä tunnustaa) pelko ja vastenmielisyys. Aika kaukana ollaan buddhalaisesta suvaitsevaisuudesta ja myötätunnosta…
Moi Juha,
kiitos itsellesi! Kuten kirjoitin aikaisemmin sinulle, uskallan väittää, että suurin osa meistä, minä mukaanlukien, tuntee usein kärsiviä kohtaan vastenmielisyyttä ja pelkoa. Mutta mitä niiden tunteiden kokeminen ja niiden myöntäminen, sekä pyrkiminen tuntemaan toisin, voikaan opettaa meille? Missä se meidän harjoituksemme ja Buddhan tiellä kulkemisen ydin luuraakaan?
Arki on harjoitus, ja arki on kaikki.
Parhain terveisin,
U
Kyllä osa meistä kommentoijistakin on (soto zen) buddhalaisia, vaikkemme sitä ja oman harjoituksemme ja mielipiteidemme erinomaisuutta ja oikeaoppisuutta muihin nähden egoamme pönkittääksemme esille tuokaan.
Et voi kuvitella voivasi dissata muita suomalaisia ryhmiä ja heidän harjoitustaan ja ignoroida täysin näiden ryhmien virittelemää yhteistyökuviota, ja sen jälkeen kuvitella että kun itse haluat omaa nimeäsi tuoda esille hyväntekeväisyyden varjolla saavasi varauksetonta ihailua osaksesi.
You reap what you sow, sanoo joku. Toiset kutsuvat tätä karman laiksi.
Hauska myös tuo heittosi zen centerin suuntaan, kun valtaosassa omia postauksiasi dissailet kaikkea buddhalaisuuden päälle ympättyä ja painotat alkuperäistä harjoitusta ja merkitystä.
Moi Ka Ra Te,
kiitos kommenteista!
Peace,
U
Brad Warner on vähän eri linjoilla tässä auttamisasiassa.
Moi Skunkzilla X,
kiitos linkistä ja kommentista. Mun mielestä Brad ei oo ton postauksen(kaan) kaa yhtään eri linjoilla postaukseni kaa, ja vaikka olis, ei sillä oo mitään merkitystä. Meillä jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiin ja jokainen tuo ne julki haluamallaan tavalla.
Peace,
U
No, sinun mielestäsihän Buddhakaan ei puhunut mitään onnellisuudesta eikä kärsimyksen päättymisestä puhumattakaan valaistumisesta, joten ei kauhean yllättävää, että tulkitset Bradiakin aika lailla omalla tavallasi. Jos oikein yrittää, niin mikä tahansa tarkoittaa ihan mitä haluaa. Pim!
Moi Skunkzilla X,
kiitos kommentista! Sinäkin taidat nyt tulkita minun postaustani väärällä tavalla. Ehkä mun pitäisi kirjoittaa tonne ylös jotenkin isolla, että POINTTINI ON, ETTÄ MIKSI AUTTAMISESTA EI EDES KESKUSTELLA. En edelleenkään yllytä jengiä nousemaan barrikadeille auttamaan ihmisiä tai pelastamaan valaita. Ja Brad on oikeassa: joskus on parempi olla auttamatta, ja se on joskus paras tapa auttaa. Mutta enpä usko, että Brad kehoittaa ihmisiä olemaan itsekkäitä ja pakenemaan buddhalaiseen kuplaan välittämättä muista.
Ja en tietenkään ole Bradin kanssa samaa mieltä monestakaan asiasta. Miksi olisin? Ja ei Buddha ole puhunut mitään valaistumisesta. Tai ehkä hän on. Kukaan ei varmaksi tiedä mitä Buddha on puhunut ja mitä ei, koska kukaan ei tiedä hänestä mitään varmaa. Ei edes tarkkaan tiedetä milloin hän eli ja kuka hän oli. Hänen opetuksistaan tiedetään vielä vähemmän, koska hänen nimiinsä laitettuja sanoja kasattiin yhteen kirjalliseen muotoon vasta noin 200 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
Ja ei sillä ole merkitystä, koska Buddha on kuollut. Buddhan opetus oli, että me olemme itse se buddha, ja meillä on mahdollisuus tehdä parhaamme juuri nyt. Jos voimme auttaa, hyvä! Jos emme voi auttaa, hyvä! Mutta miksi auttamisesta puhuminen on vaikeaa?
Uskoakseni tämä auttamisen dilemma buddhalaisuudessa tulee esille jo näiden kahden auttamis-postauksen kommenttien kautta. Osa anonyymeistä kommentoijista vittuilee, syyllistää, panettelee, aivan kuin olisin tekemässä jotain hirvittävän julmaa ja buddhalaisuuden vastaista. Hahhaa!
Rauhaa!
“Julma” ja “buddhalaisuuden vastainen” kuvaa aika hyvin sitä, mitä tämän teeman ympärillä touhuat.
PS. Aika vekkulia, kuinka ensin toteat, että Buddha on kuollut emmekä voi tietää mitä hän opetti, ja samaan hengenvetoon sitten kerrot, mikä hänen opetuksensa oli. Hyvä meininki. Pim!
Hih. Mut ku säkin oot buddha. Se on Buddhan opetus. Me kaikki ollaan buddhia. Niin se on ollut aina ja tulee aina olemaan. Ei Buddha tai kukalie keksinyt mitään uutta. Hän vain puki uuteen muotoon sen totuuden, joka on ollut olemassa aina – jokainen meistä on buddha, ja me elämme täällä yhdessä, halusimme sitä tai emme.
Ja sitä paitsi, sun mutsis on julma ja buddhalaisuuden vastainen!
Peace,
U
Hahaha, hyvät naurut tästä ainakin irtosi. Go Uku go!
Oman nimen ja buddhalaisuuden julki tuominen on ilmeisen tärkeää tässä toisten auttamisessa.
“Ja ei sillä ole merkitystä, koska Buddha on kuollut. Buddhan opetus oli, että me olemme itse se buddha, ja meillä on mahdollisuus tehdä parhaamme juuri nyt.”
Mitä tämä on minä en edes…
Ei suinkaan Uku ole pikkasen kateellinen HZC:lle kun tuolla lailla disauttelee? Tulee väkisin mieleen… hehe. Ei niitä rumpuja ja kaapuja ja suitsukkeitakaan kuule tarvitse niin vakavasti ottaa, vaikkei ymmärtäisikään missä niiden kanssa mennään.
Tsemppiä vaan oman harjoituksenne kanssa — ja tervetuloa johdannolle jos kiinnostaa ottaa selvää mistä meillä on oikeasti kyse!
Moi Petteri,
kiitos kommentista. Mut hih, en ole kateellinen. Mille olisin kateellinen? Ja olen käynyt lyhyen johdantonne vuonna 2005 tai 2006 mielenkiinnosta. Kuvittelin voivani harjoittaa sotoa zendossanne, mutta ei se olisi ollutkaan mahdollista. Perinteenne on niin erilainen. Ja ei tietämykseni perinteestä rajoitu pelkästään lyhyeen kokemukseen tai akateemiseen tietoon. Olen kuullut kaikkea ex-johtajaltanne. Mutta se ei nyt liity tähän.
Kirjoitukseni kohta ei kohdistu teihin, vaan Tikan Arin kirjoitukseen.
Tsemppiä myös sinne!
U
Uku kysyy: Auttavatko buddhalaiset muita kuin omaan jengiin kuuluvia ihmisiä?
Itse mietin miten buddhalaiset ovat todellisuudessa auttaneet omien jengiensä jäseniä?
Käsitykseni mukaan budhalaisuudessa on pyrkimys auttaa itseään ihmisenä. Tästä pitäisi seurata se, että yksilö olisi enemmän ihminen toisille ihmisille. Hän saisi aikaan hyviä ja onnellisia asioita lähipiirissään enemmän kuin aikaisemmin. Lähipiiri sijaitsee aina ihmisen ympärillä, perheessä, työssä, kadulla ja esimerkiksi internetin kautta kaikkialla maailmassa.
Enemmän ihmisenä elävä yksilö auttaa vääjäämättä muitakin kuin harrastuspiirinsä jäseniä. Hänen moraalinsa pitäisi, ainakin teoriassa, herkistyä, ja hänen kynnyksensä toimia tai puhua hyvien, onnellisuutta lisäävien asioiden puolesta pitäisi madaltua.
Mielestäni buddhalaisuuden harjoittajat keskittyköön kehittymään ihmisinä ja antakoot harjoituksen tuloksien tuoda edes hivenen apua tai onnellisuutta muille ihan ilman paraateja, barrikadeja ja pasuunoita.
Ohjaajat saisivat myös keskittyä ensisijaisesti kehittymään ihmisinä sekä auttamaan ohjattaviaan samassa pyrkimyksessä. Uskon, että näin maailmaan tihkuisi buddhalaisuuden keinoin enemmän apua ja onnellisuutta kuin pompööseilla ohjelmajulistuksilla.
Hiljaa hyvää tulee. Vaikka vain istumalla. Pim!
There is one question I’d really love to ask (One Heart!)
Is there a place for the hopeless sinner
Who has hurt all mankind just to save his own beliefs?
One Love! What about the one heart? One Heart
What about – ? Let’s get together and feel all right
- Mr. Bobby: One Love/People Get Ready
hyvä keskustelun aihe, onnittelen. Voisi olla hyvä aihe löpistäväksi istumisen jälkeen porukalla.
Moi Jarno,
kiitos kommentista. Jep, ja tää on mielestäni myös tärkeä aihe itse kunkin pohtia omassa harjoituksessaan. Edes uhrata muutama ajatus aiheelle. Mielestäni Juhan kommentti alussa on loistava: me usein pelkäämme ja tunnemme jopa vastenmielisyyttä kärsiviä kohtaan. Minä ainakin tunnen. Olisi ihanaa elää kuplassa, mutta Buddhakin joutui rikkomaan kuplansa.
Tunnut tekevän oletuksen, että ne buddhalaiset, jotka eivät vastanneet sinulle, ovat käpertyneet omaan buddhalaisuuteensa jne. Mitäs jos heistä moni sen sijaan jo tekee niin paljon hyväntekeväisyyttä kuin mihin heillä on resursseja, mutta eivät katsoneet tarpeelliseksi pitää siitä meteliä sinullepäin?
Moi Janka,
kiitos kommentista. Olisiko vastaus ollut meteliä? Eikö auttamisesta keskustelu ole tärkeää? Mitä tulisi vastata heille buddhalaisuuteen tutustuville, jotka pitävät buddhalaisia itsekkäinä? Minä olen mitä hartain ja uskonnollisin buddhalainen, ja myös helvetin itsekäs. Ei se ole buddhalaisuutta.
Mun korvaan kuulostaa hassulta että tässä threadissa puhutaan buddhalaisista kuplista ja muusta diibadaabasta. Eikö tämä koko aihe, buddhalaiset auttavat ihmisiä, ole sitä samaa?
Parempi vaan vuorovaikuttaa ihmisten kanssa omana itsenään kuin jonkun ryhmän edustajana tai Auttajana (TM). Turha tehdä siitä niin monimutkaista.
Mut tietty on hienoa että järkkäätte avustustoimintaa, jos ihmisillä ei itselleen ja itsestään tule mieleen asioita miten voi olla itselleen ja muille iloksi. Luulen kyl että zazenia aikansa harjoittaneena positiivinen vuorovaikutus syntyy valtaosalle itsestään.
Larri
Moi Larri,
kiitos kommentista!
Peace,
U
Itse tunnen monta ihmistä jotka sekä tekevät jotain vapaaehtoistyötä että mieltävät itseään buddhalaisiksi. Suomessa vapaaehtoistyö ei ole järin suosittua, mutta silti sille on omat instituutionsa eli mummonkammarit ja sen sellaiset. Buddhalaiset ryhmät ovat pääsääntöisesti todella piskuisia ja niiden talous vähää vaille olematon. Minusta niiden on järkevää keskittyä ihan sen harjoittamisen mahdollistamiseen kaikenlaisen tilpehöörin sijaan. Jos haluaa auttaa niin ottaa sitten yhteyttä vaikka sinne Mummonkammariin? Se on sitten eri asia sitten joskus kun buddhalaiset ryhmät ovat edes pienten kristillisten ryhmien kokoisia, jolloin mukana on huomattavasti enemmän ihmisiä jotka ovat valmiita lahjoittamaan varallisuutta ja aikaa. Se vaatisi ihan oikean yhteisöllisyyden tulemista osaksi toimintaa jokaisen henkisen yksilömatkailun sijaan.
Osa buddhalaisista on itsekkäitä, osa ei. Vähä niiku muissakin ihmisissä. Minusta harjoitus sinänsä on jo hyvän tekemistä toisille. Voisin lähteä dokaamaan rantalomalle, mutta sen sijaan menen tuijottelemaan viikoksi sitä itsekeskeistä mieltäni sen haluja ja vihaa. Lähimäiseni hyötyvät jo pelkästään tästäkin.
Moi Tomi,
kiitos kommentista.
Onko siis auttamisesta puhuminen ja positiivisten signaalien antaminen tilpehööriä ja ryhmien taloudesta kiinni? En tiennytkään, että puhumiseen tarvitaan rahaa ja tilpehööriä! Wow!
Ja jos nyt ihan tosissaan puhutaan, niin onko tosiaan niin, että jotain pientä auttamis-, hyväntekeväisyysjuttua ei voisi järjestää ryhmän kontekstissa vaikka kerran vuodessa? Väitän, että kyse ei ole resursseista, vaan kyse on siitä, että jengiä ei tosissaan kiinnosta. Buddhalaiset ryhmät eivät koe konkreettista auttamista tarpeelliseksi ryhmän kontekstissa. Ja that’s fine.
Jo pelkästään tämän aiheen vastustus kommentoijissa osoittaa mikä on auttamisen, auttamisesta keskustelun ja suomalaisen buddhalaisuuden suhde – sellaista suhdetta ei ole. Pää piiloon, pois silmistä, pois mielestä.
Mutta tämä on taas tätä julman ja buddhalaisuuden vastaisen hörhön puhetta, hahhaa! Ei muita kandee auttaa tai edes puhua auttamisesta. Siks meillä on niitä valoja ja rumpuja. Ja kaapuja. Ja suitsukkeita. Ne auttavat hätää kärsiviä. Ja niistä puhuminen ja niiden parissa kikkailu auttaa. Ei tarvitse edes puhua auttamisesta tai muiden hädästä, riittää kun hieman käryttelee suitsuketta ja kumartelee kalliille patsaille Buddhan kaavuissa. Uuh.
Ihan tyhjästä Uku otit tän toisten auttamisen esille ja spammailit maililistoja saadakses huomioo asiallesi. Siis onhan ihmisten auttaminen hieno ja arvokas asia. Mut mistä ihmeestä tämä tuli, että nyt kommentoijat “vittuilee, syyllistää, panettelee” ja taas ketään ei kiinnosta ihmisten auttaminen paitsi sinua? Marttyyriksi sitten kun ei muuten onnistu. Jotenkin lapsellista.
Toinen juttu jota en Uku käsitä on tää, että straightedge-punkkari tarvitsee jonkun luvan tai kannanoton ennen kuin voi toteuttaa. Tosi hardcore-meininki on taas joo. Voisit itse tulla ulos kuplastasi, koska se on läpinäkyvä eikä sen sisällä näytä olevan muuta kuin tavallinen perhe-elämä.
Moi Bullshit,
kiitos kommentista. En edes vaivaudu kommentoimaan tuota ensimmäistä kannanottoasi, koska siihen olen jo kommentoinut tuossa edellisessä kommentoinnissani. Todistit vain pointtini uudelleen.
Kirjoitit:
Toinen juttu jota en Uku käsitä on tää, että straightedge-punkkari tarvitsee jonkun luvan tai kannanoton ennen kuin voi toteuttaa. Tosi hardcore-meininki on taas joo. Voisit itse tulla ulos kuplastasi, koska se on läpinäkyvä eikä sen sisällä näytä olevan muuta kuin tavallinen perhe-elämä.
Olen heikko, tarvitsen viitekehyksiä. Buddha oli heikko, jokainen buddhalainen on heikko. Sitä varten on uskontoja, kuten buddhalaisuus, jotta saa otteen itsestään ja elämästään. Jos olis jo tasapainoinen, ei olis tarvetta buddhalaisuudelle. Mulle buddhalaisuus ja straight edge ovat niitä viitekehyksiä.
Ja mulle kovinta elämää on tavallinen perhe-elämä. Jos on aitona itselle, on aitona muille. Ja mulle on aivan sama mitä muut ajattelevat minusta tai mitä anonyymit huutelevat nimimerkkiensä takaa. Koen, että tämä auttamisasia on tärkeää pitää framilla, ja se on pirun mielenkiintoista, että miksi niin moni kommentoijista yrittää vastustaa tätä, syyllistää mua julmaksi ja buddhalaisuuden vastaiseksi. Ei ihme, että “siviileillä” on hieman outo kuva suomalaisesta buddhalaisuudesta. Jos joku edes yrittää nostaa jotain esille, joko vaietaan tai kaadetaan sontaa niskaan. Mut sellaista se on, hahhaa!
Peace, Bullshit!
U
Propsit sulle Uku tästä(kin) kommentista. Ja kärsivällisyyttä ja voimia kaiken hiljasuuden ja dissaamisen sulattamiseen.
Ihmiselle on kova paikka, ku perusturva järkkyy, identiteetin kulmakivii kyseenalaistetaan ja ku kuplii puhkastaan. Se saa useimmiten olemaan kuuntelematta ihmisii jotka puhuu asioita, jotka saattaa saada aikaan tollasta. Tai sit se saa hyökkäämään niitä vastaan, helpoin on useimmiten leimaa ne puheet sen tyypin egosteluks. Ja mitä “moraalisempi” asia sitä enemmän. Sit ne puheet on helppo sivuuttaa sen jälkeen.
Mut ikävä kyllä tää tuntuu oikeuttavan usein aikamoisen henkisen väkivallan ja sen puhujan dissaamisen. Niin kovaan tyyliin, et se ei normaalis sosiaalises kanssakäymises ois ikinä hyväksyttyy. Ja viel jos enemmistö sattuu olee sen dissajan kans samassa veneessä se saattaa vaikuttaa jopa “oikeutetulta”.
Mun mielestä jokaisen joka kokee tällasii voimakkaita tunnereaktioita suhteessa johonki asiaan tai johonki ihmiseen ja sen puheisiin tulis kattoo syvälle itteensä ja pohtii mistäköhän se mahtaa johtua. Koska mikäli oon maailman oikein ymmärtäny, se ei oo ikinä minkään asian perustavanlaatunen ominaisuus aiheuttaa meis voimakkaita reaktioita vaan se on aina meiän oma suhtautuminen siihen asiaan, mikä sen aikaansaa. Se on aina meissä itessämme. Ja käsittääkseni buddhalaisuuteen ja zeniin liittyy nimenomaan ton kaiken näkeminen ja oivaltaminen.
Niinku maailman näkeminen mahollisimman kirkkaasti sellasena ku se on. Ja se pakottaa meiät pohtimaan ja kohtaamaan oman asemamme suhteessa siihen. Jokainen sit tietty toimii omista lähtökohdistaan. Mut toi maailman kohtaaminen on prosessi mihin mun mielest väistämättä liittyy jonkinlainen vastuun ja syyllisyyden tunto. Syyllisyyden tunteminen on turhaa, mut sitä ei voi tietää miks toi on niin ennen ku on kohannu sen syyllisyydentunnon. Sen voi sit purkaa muihin (etenki niihin jotka sitä aiheuttaa), rationalisoida pois vetoomal mihin ikinä tai sit sen voi ratkasta ja sen jälkeen toimia jos on tarpeellista.
Näis kommenttiketjuis on ollu ihailtavan paljon tukea ilmassa. Ja hyvii ideoita myös. Mun mielest jos ei pysty yhdistää auttamista ja omaa työtä ni erilaisiin vapaehtoisproggiksiin osallistuminen tai niiden jonkinlainen tukeminen on fiksuinta, mitä kannattaa tehä. Mikä ikinä nyt sattuukaan olee lähimpänä omaa sydäntä tai kiinnostusta. Tukeminen ei tosiaan minimissään vaadi ku sen pienen rahallisen panostuksen kuukaudessa. Tässäkin maassa on jengii jol ei oo kämppää, rahaa, kunnon kledjuja tai safkaa. Niiden rahallisen (tai muun) auttamisen suhteen ei mun mielest ehkä ihan sikana tarvi pohtii onks se oma happinaamari jo hyvin kasvoilla vai pää liian sumussa.
Mut kiitokset viel Ukulle ja kaikille muille hyvistä kommenteista.
Moi Tuomas,
kiitos kommentista, arvostan.
Peace,
U
Mielenkiintoisia kommentteja itse kultakin.
Itseäni vähän ihmetyttää monien agressiivinen
kirjoittelu (tai sitten vaan kuvittelen).
Kukaan ei varmaan kiistä että muiden auttaminen olisi huono juttu? Ja kukin voi sitä tehdä kykyjensä ja halujensa mukaan.
Se että tehdäänkö sitä “julkisesti” Buddhalaiseksi henkilöksi tai ryhmäksi tunnustautuen, on tietenkin avun saajan kannalta yksi ja sama. Mutta jos sen tekee “julkisesti” niin esimerkillään voi rohkaista ihmisiä joille ei ehkä ole vaan tullut mieleen koko asia, auttamaan muita. Ja luoda puitteet joissa ihmiset voivat auttaa tulemalla mukaan johonkin valmiiseen tapahtumaan.
Tälläistä itse vaan aattelin omassa pikku päässäni.
Oman viestini ajatuksena oli miettiä sitä mikseivät muut ryhmät ole riemusta huutaen ryhtyneet hyväntekeväisyyteen. En lähtisi ainakaan ensimmäiseksi tulkitsemaan muiden nuivaa suhtautumista viestiisi osoituksena siitä että he jotenkin suhtautuvat vihamielisesti viestin sisältöön tai sinuun. Voi myös olla että joihinkin viesteihisi on luettavissa tiettyä ilkeilyä joka ei ihan hirveästi innosta yhteistyöhön. Voit kokeilla etsiä sitä vaikka itse tarkoitushakuisesti vanhemmista kirjoituksistasi ja katsoa tuletko itse samaan johtopäätökseen. Ajattelisin että se on lähinnä tyyliäsi ilmaista itseäsi, mutta jotkut voivat tulkita sen myös toisellakin tavalla. Rakennat retorisesti omat näkemyksesi usein suhteessa johonkin “toiseen” tapaan harjoittaa ja ymmärtää, joka on tulkittavissa siten että muut eivät vaan oikein ymmärrä mistä on kyse. Luonnollisesti tämä voi joitakin ärsyttää.
Ainakin sen tradition piirissä jota itse parhaiten tunnen puhutaan paljonkin anteliaisuudesta (eli toisten auttamisesta). En myöskään jaksa uskoa että se olisi poissa muidenkaan ryhmien opetuksesta niin keskeinen asia se on yleisesti Buddhan ja buddhalaisuuden opetuksissa. En tosin tiedä sitten missä piireissä sinä olet liikkunut ja mistä muodostanut kuvan eri ryhmien toiminnan sisällöstä.
Sinänsä ajatus on minusta kannatettava. Itse ainakin olen kuitenkin aika allerginen mistään kovin rumpuja paukuttaen ja varsinkin uskonnollisin tunnuksin tehtävästä hyväntekeväisyydestä. Lähimmäisten hiljainen ja pyyteetön auttaminen tekemättä siitä suurempaa numeroa vastaa paremmin omaa käsitystä. Ehkä se on sitä vaatimatonta suomalaisuutta tai luterilaisuutta, jossa ei ole tapana omilla ansioilla ja teoilla pöyhistellä, mutta se on silti minusta ihan hyvä ihanne oli se buddhalainen tai ei. Voi olla että tuo on myös muiden ryhmien vastaamattomuuden taustalla.
Moi Tomi,
kiitos viestistä.
Peace,
Uku
Ajatus vaate- ja lelukeräyksiä turvakoteihin ja lastenkoteihin on hieno ja kaunis (samoin toi valokuva kahdesta kerjäläisestä).
En tiedä miksi tämä ajatus konkreettisesta auttamisesta ei oikein iske tulta buddhalaisissa yhteisöissä. Ehkä yhtenä syynä on Uku sun kirjoitustyyli, josta jotkut ovat ottaneet nokkiinsa. Toisaalta, ihmisten kannattaisi kyllä keskittyä itse asiaan eikä asian esittäneen ihmisen persoonaan.
Täytyy tosin sanoa, että ajatus syrjäytyneiden, alkoholistien tms. auttamisesta herättää myös itsessä jonkinlaisen angstireaktion.
Mutta auttaa voi niin monella tavalla ja kukin kykynsä mukaan. Jos oma elämä on murroksessa (kuten itsellä), niin paukkuja muiden auttamiseen ei hirmuisesti ole. Silti voi tehdä jotain pientä. Mielestäni tuo pienten juttujen tekeminen on kaikkein tärkeintä. Niitä voi tehdä helpommin, ikään kuin muun arkitohinan ohessa, ilman ylettämiä ponnisteluja. Saattaa esim. ohimennen huomata että kellarikomerossa on kassi täynnä vanhoja pehmoleluja, jotka (kenties) kelpaa vielä joillekin. Ja kun ei tee auttamisesta sen kummempaa numeroa (itselleen), niin ei pääse oma ego salaa paisumaan ajatuksesta, että “kylläpäs minä olen hyvä ihminen”.
Moi Aki,
kiitos kommentista. Totta, auttaminen ei tosiaankaan ihmeitä vaadi. Olen samaa mieltä kanssasi, että ensin tulee kyetä auttamaan itseään ennen kuin auttaa muita. Keneltäkään ei voi vaatia enempää kuin mihin jokainen kykenee. Mielestäni heidän, jotka kykenevät auttamaan muita, tulisi myös niin tehdä.
Kirjoitit En tiedä miksi tämä ajatus konkreettisesta auttamisesta ei oikein iske tulta buddhalaisissa yhteisöissä. Ehkä yhtenä syynä on Uku sun kirjoitustyyli, josta jotkut ovat ottaneet nokkiinsa. Toisaalta, ihmisten kannattaisi kyllä keskittyä itse asiaan eikä asian esittäneen ihmisen persoonaan.
On varmasti totta, että monet ottavat ja ovat ottaneet nokkiinsa kirjoitustyylistäni. Mutta sehän tekee tästä vielä absurdimman: ihmiset jättävät mieluummin auttamatta koska eivät diggaa minusta tai tyylistäni? Buddhalaiset ryhmät ja ihmiset mieluummin vaikenevat kuin vastaavat? Minulle tämä episodi ei ole antanut kovinkaan lempeää kuvaa Suomen buddhalaisuudesta. Miksi auttamisesta on niin vaikeaa puhua? Miksi tämä aihe tuntuu herättävän enemmän suuttumusta ihmisissä? Miksi minua haukutaan julmaksi ja buddhalaisuuden vastaiseksi, kun herättelen ajatuksia ihmisten konkreettisesta auttamisesta?
Hih.
Kaikkea hyvää, Aki-ystäväni!
Peace,
U
Uku kirjoitit:
“Tykkään tyrkkiä ja provosoida. Ja edelleenkään ei yhdenkään Suomen buddhalaisen ryhmän “edustaja” tai vastuuhenkilö ole kommentoinut asiaa millään tavalla …”
Minä vain peräänkuulutan signaalien antamista: miksi ei voi edes vaikka julkisesti buddhalaisena sanoa, että “ihmisten auttaminen on tärkeää. Ihmisten auttamisesta keskustelu on tärkeää.” Mitä se todella kertoo Suomen buddhalaisista, että kukaan ei Huijaa lukuunottamatta edes vaivaudu kommentoimaan tätä aihetta?”
” Buddhalaiset ryhmät ja ihmiset mieluummin vaikenevat kuin vastaavat? Minulle tämä episodi ei ole antanut kovinkaan lempeää kuvaa Suomen buddhalaisuudesta.”
Tämä provosoitumattomuus ja reagoimattomuus antaa mielestäni erittäin hyvän kuvan Suomen buddhalaisista.