Edellisen postauksen kommenteissa kyseltiin onnellisuuden saavuttamisesta zazenin avulla. Tai lähinnä voiko zazen auttaa onnellisuuteen pyrittäessä.
Onnellisuudesta puhuminen on todella vaikeaa. Varsinkin näin netin välityksellä. Ihmiset kokevat onnen niin eritavalla ja määrittelevät koko sanan merkityksenkin aivan eri pohjalta. Jollekulle onni on iso palkka ja jollekulle hyvä parisuhde ym ym, kyllä te tiedätte.
zazenilla ei pyritä mihinkään, ei edes onnellisuuteen. Mutta voiko se kuitenkin tuoda elämään tasapainoa ja sitä kautta onnellisuutta? Hyvin mahdollista. Ja jos pyrkimys tasapainoon ja onneen saa varsinkin alussa jatkamaan harjoitusta, niin hyvä. Mutta siitäkin pyrkimyksestä on jossain vaiheessa luovuttava. Ei lopun elämäänsä voi juosta jonkin onnen ja siitä luodun ihanteen perässä. Silloin et ole tässä hetkessä. Ehket huomaa että tässäkin hetkessä voi olla onnellinen tai jopa onkin kokoajan ollut onnellinen, ei vain huomannut sitä kun odotti kokoajan huomiselta suurempaa onnea.
Omalta kohdalta voin vain todeta vain sen että meni miten paskasti vain, silti voi olla aina jostain onnellinen.
Onko zazen sitten tuonut minulle onnea? En tiedä. Sitä ihmistä joka ei vuosia sitten alkanut harjoittamaan, ei ole olemassa. En voi verrata tämän hetkistä olotilaani johonkin kuvitteelliseen rinnakkais todellisuuteen jossa en ole ikinä kuullut zazenista.
Olenko onnellinen? En tiedä, elämä on ihan ok ja hommat luistaa välillä paremmin. Välillä karahtaa luistin hiekkaan. Semmoista on elämä.
Kaikkea hyvää ja olkaa onnellisia tässä hetkessä.ja jos on elämässä surua, myös surkaa tässä hetkessä. Kumpaakaan älkää jahdatko tai paetko.
Tero.
If you enjoyed this article, please consider sharing it!
Taas kerran erittäin osuva sarjis! Way to go, Tero!
Onnellisuus ja zazen-teemaan sopii tämä tarina:
Oppilas meni tapaamaan meditaation opettajaansa valittaen:
” Meditaatio on ihan kamalaa! En pysty keskittymään, jalkojani särkee tai sitten olen koko ajan nukahtamaisillani. Se on ihan kauheaa!”
“Se menee ohi”, totesi opettaja arkipäiväisesti.
Viikkoa myöhemmin oppilas tuli takaisin opettajan luo.
“Meditaatio on aivan ihanaa! Olen niin tarkkaavainen, niin rauhallinen, niin syvästi elossa. Se on mahtavaa!”
“Se menee ohi”, totesi opettaja kuivasti.
Toi on hyvä stoori. En oo vaan ennen lukenut tollasta versiota, jossa puhutaan meditaatiosta. Inhoan sitä sanaa, aaargh!
Ehkä se menee ohi.
Ei mene. Meditaatiolla ei ole mitään tekemistä zazenin kanssa.
Mulle on ihan sama mitä zazen tai meditaatio on tai ei ole. Mutta mitä on “paikallaan istuminen”?
Paikallaan istuminen on paikallaan istumista. Mut se ei ole zazenia.
Zazen menee ohi. Vain paikallaan istuminen pysyy.
Kyl mä ainakin välillä myös kävelen, juoksen, paskon, syön, rakastelen, runkkaan… Se on zazenia. Aika hc oot, jos istut vain paikallaan koko ajan!
Tarkoitukseni ei ollut sanoa että istun vain paikallani. Yritin sanoa että kun istun paikallani, istun vain paikallani.
Vihaat sanaa “meditaatio”, mutta minulle tulee sellainen olo, että olet taas yksi ufomeditaatiohörhöilijä joka paasaa jostain “zazenista”. Pelkäänpä että olet sitä mitä vihaat.
Nyt täytyy rakas Erkki sanoa, että osuit aivan oikeaan. Minä olen todellakin sitä mitä vihaan ja inhoan. Olen myös sitä mitä rakastan.
“Ufomeditaatiohörhöilijä”, hahhaa! Aivan mahtava, kiitos!
Ja zazenin määrittely on meidän ja opettajien ulottumattomissa. Jos haluat todella oppia tuntemaan Buddhan polun, Buddhankin harjoittaman zazenin, istut vain alas ja elät elämääsi.
En minä tiedä onko mitään polkua olemassakaan. Pikemminkin näyttäisi siltä että juoksemme paikallamme. Ja kun emme enää juokse, olemme saapuneet perille. Ja se paikka taas muistuttaa kummasti sitä paikkaa josta lähdimme…
Hyvää viikonloppua, Uku rakas.
Kyllä jokaiselle on oma polku. Mut Buddhan polku ei sovi kaikille. Viikonloppuja!
Onpas jyrkkiä mielipiteitä
Missä?