Elämää Maran kanssa

KILVOITTELUA

Herätessäni nokosilta

asetan tomuiset vällyt sivuun ja

valmistaudun seuraavaan hyökkäykseen.

Eikö täällä luolassa ole ketään

joka voisi ruoskia tätä pikku poikaa?

Ei.

No, anna tulla sitten –

ihan mitä vaan!

Häh?

Häh?!

Viisi vuotta jaksoin kanssasi riidellä ja vääntää.

Nyt kuljemme yhdessä huolettomina.

Eikö se olekin mukavaa?

Jos ahkerasti harjoittaa zazenia,

alkavat tutut ovet lukittua.

Lopulta ei jää muuta paikkaa

kuin nämä Shakyamunin bileet,

joista kulku on vapaa joka suuntaan.

Mitä enemmän harjoitan,

sitä vähemnmän tiedän.

Se on parempi kuin: “Minä tiedän.”

Tyynyllä, tyynyn ulkopuolella

ei mitään eroa:

jokainen käsitys väärinkäsitys.

Voi liittyä taivaalla lentävien lintujen joukkoon.

Mihin tarvitaan kaapuja,

kumarruksia tai zazenia

ollakseen oma itsensä

ja tehdäkseen mitä tekee?

“Olemme jo buddhia, mutta emme oivalla sitä,

ja siksi harjoitamme, mutta jos harjoituksellamme on jokin…”

Joku keskeytti ja kysyi:

“Mitä helvettiä sä oikein hourit siinä?”