- Kuva: YLE
Maailma on pullollaan iloa, rauhaa ja rakkautta, mutta kääntöpuolena on myös valtavasti itkua, tuskaa ja surua. Buddhalaisuutta sanotaan uskonnoksi, ideologiaksi, filosofiaksi, ja kokonaisvaltaiseksi elämäntavaksi, joka keskittyy muiden ihmisten auttamiseen. Mutta onko asia todellakin näin? Auttavatko buddhalaiset todella muitakin kuin vain omaan jengiin eli buddhalaisuuteen kuuluvia ihmisiä?
Ottakaa tämä kirjoitukseni vaikkapa katuvan buddhalaisen tunnustuksena. Olen jo vuosia ihmetellyt, kuinka kovia me buddhalaiset olemmekaan puhumaan. Me puhumme kaikkien elävien olentojen auttamisesta ja toimimisesta kaikkien elävien olentojen hyväksi. Osassa buddhalaisista ryhmistä jopa vannotaan säännöllisesti valoja muiden auttamiseksi. Miksi buddhalaiset eivät ole kuitenkaan äänessä, kun puhutaan ihmisoikeuksista, sananvapaudesta, tasa-arvosta, rasismista? Miksi buddhalaiset eivät ole äänessä, kun puhutaan syrjäytyneistä, työttömistä, päihdeongelmaisista, asunnottomista? Miksi buddhalaiset eivät usein ole kuitenkaan auttamassa heitä, jotka kärsivät?
Olen hyvin iloinen, kun Suomestakin eri ryhmistä lähetetään rahaa ja muita avustuksia esim. Tiibetiin ja Burmaan ja muualle maailmaan, jossa buddhalaiset kärsivät. Se on valtavan arvokasta. Hämmästelen silti sitä, että miksi me usein unohdamme ihmiset ympärillämme emmekä näe samalla tavalla tarvetta auttaa kotimaamme päihdeongelmaisia, syrjäytyneitä ja asunnottomia? Miksi emme ota kantaa epäkohtiin ympärillämme? Olemme kyllä usein valmiita huutelemaan Free Tibet-sloganeita ja osoittamaan julkisuudessa tukemme Burman munkeille taistelussa sotilasjunttaa vastaan, mutta miksi emme ota kantaa asioihin kotimaassamme?
Meidän buddhalaisten tulisi ottaa mallia kristityistä lähimmäisten auttamisen suhteen. Heillä on pitkä ja onnistunut perinne tämän suhteen Suomessakin eri vapaaehtoistyön ja kirkon avun kautta. Miksi samanlaista perinnettä ei edes pyritä luomaan Suomessa tai jos on pyritty, miksi siitä ei kukaan ole kuullut missään?
Minä myönnän aivan suoraan, että minua hävettää oma toimintani buddhalaisena. Otin tämän asian esille zen-ryhmässäni pari vuotta sitten, kun väläyttelin ideoita, että voisimmeko jotenkin ulottaa muiden auttamisen myös itsemme ulkopuolelle muutenkin kuin sanallisesti? Minua hävettää, että en ole tehnyt mitään asian eteen. Monella oli konkreettisia ehdotuksia, mutta minä olen vain puhunut ja puhunut.
Mielestäni zen-ryhmän ei tule sitoutua mihinkään ryhmän ulkopuoliseen toimintaan koko ryhmänä. Kaikkia harjoittajia ei voi velvoittaa ja sitoa, vaan sen tulee olla vapaaehtoista. Mutta ryhmässä voi asioista keskustella, ja yksilöt voivat itse tehdä valintoja. Olemme yhdessä ohjaajiemme ja muutamien harjoittajien kanssa tässä parin vuoden aikana keskustelleet konkreettisista keinoista tehdä jotain yksilöinä muiden eteen. Minä ja ohjaajamme olemme vannoneet Bodhisattvan valat, joissa jo pelkästään termi bodhisattva kertoo jotain: meidän tulisi tehdä parhaamme kaikkien elävien olentojen hyväksi, meidän tulisi asettaa itsemme muiden käyttöön.
Jokaisella meistä on kuitenkin oma elämä ja oman elämän haasteet ja vaatimukset. Kaikilla ei ole mahdollisuutta ulottaa apua muille, ja se täytyy hyväksyä. En kuitenkaan usko, että kaikki buddhalaiset ovat sellaisessa tilanteessa. Itse naimisissa olevana kolmen lapsen isänä, zen-ryhmän vetäjänä, yliopisto-opiskelijana, osa-aikaisena muuttomiehenä ja kirjani kirjoittamisen keskellä väitän, että minulla olisi löydettävissä vielä aikaa esim. vapaaehtoistyöhön. Onpa se sitten kerran kuussa, mutta aina muutama tunti löytyisi aikaa. Uskon, että olen keskimääräistä kiireisempi ukkeli, mutta löytäisin silti aikaa. Mikä on sinun tilanteesi?
Lähetän tämän kirjoituksen kaikille Suomen buddhalaisille ryhmille. Haastan itseni ja kaikki buddhalaiset Suomessa tekemään jotain asioiden eteen. Haastan itseni ja kaikki buddhalaiset Suomessa keskustelemaan muiden auttamisesta ja pohtimaan tapoja auttaa. Jo pelkästään se, että syrjäytyneiden, työttömien, asunnottomien, päihdeongelmaisten auttamisesta ja tukemisesta julkisesti keskustellaan, on suurta auttamista. Jos heidän asioitaan, jos yhteiskunnan epäkohtia pidetään esillä, se on jo vaikuttamista.
Haastan myös sinut, arvon lukija, tekemään jotain asioiden eteen. Haastan teidät kaikki miettimään keinoja tehdä jotain konkreettista. Kyse ei ole välttämättä isoista teoista tai osallistumisesta keräyksiin tai vapaaehtoistyöhön. Jo pelkkä meteli tai viesti sosiaalisessa mediassa silloin tällöin on jo suurta apua ja vaikuttamista. Toivon teiltä konkreettisia ehdotuksia vaikkapa tämän postauksen kommenttiosioon tai sähköpostitse, kuinka muita voisi auttaa, mitä me buddhalaiset ja yleensäkin ihmiset voisimme tehdä. Eikö näistä asioista olisi jo aika keskustella?
Kenenkään ei tule kuitenkaan tuntea syyllisyyttä, jos ei löydy aikaa tai voimavaroja. Jokainen toimii oman elämänsä ehdoilla, oman elämänsä keskeltä, ja jokaisen tilanne ja elämä on erilainen. Todellinen buddhalaisuuden harjoittaminen ulottuu kuitenkin kaikkialle, se koskettaa meitä kaikkia. Zazenia harjoitetaan aina yksin, mutta sen harjoittamisen vaikutukset ja harjoitus itsessään tulisi ulottaa oman takapuolensa ulkopuolelle. Jos sinulta löytyy voimavaroja, jotain tulee tehdä. Bodhisattvan pyyteetön työ on konkreettista toimintaa.
Olemme usein valmiita keskustelemaan valaistumisesta ja muusta ylevästä, jonka sanotaan auttavan muitakin. Mutta se on usein pelkkää puhetta. Kuinka buddhalaisessa ryhmässä valaistumisesta jauhaminen todella jeesaa niitä, jotka itkevät ongelmiaan, miettivät mustan mielensä keskellä, mistä saisivat seuraavan päivän pullon paeta helvettiään, kuinka pääsisivät takaisin jaloilleen? Voisimmeko tarjota muunkinlaista lohtua heidän kaltaisille syrjäytyneille ja ongelmaisille, vaikka edes osoittaa julkisesti välittävämme?
Pallo on sinulla, pallo on minulla. Haaste on heitetty. Saa nähdä poikiiko tämä mitään vai jatkuuko toiminta edelleen pelkkänä hiljaisena puheena ryhmien sisällä, joista kukaan muu ei saa tietää, ei varsinkaan kadulla makaava isää ja äitiä ikävöivä syrjäytynyt nuori. Kerro Sinä!
Kirjoittaja on Markus “Uku” Laitinen, zen-munkki Gudô Nishijiman perimyslinjassa, Kajo Zendon johtaja ja pääohjaaja, joka on vittuuntunut omaan toimintaansa buddhalaisena.
If you enjoyed this article, please consider sharing it!
Sain seuraavanlaisen sähköpostin liittyen kirjoitukseeni. Vastaan kysymyksiin omasta puolestani hieman myöhemmin, kun ehdin. Nyt täytyy mennä leikkimään lasten kanssa.
Kirjoittaja kysyi erinomaisia kysymyksiä, joihin varmasti jokainen buddhalainen voisi vastata omalla kohdallaan. Herättääkö mitään ajatuksia?
Lisää sähköposteja. Eräs henkilö laittoi kivan viestin, ja avasi aiheesta ketjun Dharmafoorumille. Itse en ole sinne rekisteröitynyt eikä ole aikomuskaan (vaikka siellä kuulemma on joku Uku-nimimerkki joulukuussa rekisteröitynyt? En ole kuitenkaan minä).
Kaunis kiitos tälle henkilölle kun laittoi sanan auttamisesta eteenpäin. Ketju löytyy täältä: http://buddha-dharma.info/index.php?PHPSESSID=b00c2d990823a967d27c9e68f6e2f017&topic=41.0
Toisessa sähköpostissa eräs henkilö väläytti mahtavan idean, joka olisi hyvinkin toteuttamiskelpoinen. Kiitos paljon! Tässä hänen loistava ideansa:
Jos joku osaisi tuollaisia tehdä (minä en osaa), niin lähden mielelläni niitä jakamaan ihmisille. Ei niitä kuitenkaan tarvitse buddhalaisina mennä jakamaan, ei kyse ole mistään lähetystyöstä tai vastaavasta. Mutta se, että jengille saadaan apua, siitä on kyse! Eli jos joku osaa neuloa, oon messissä.
Suuri kiitos jo tähän asti teille, jotka olette osoittaneet välittävänne! Lisää ideoita, aktivoitukaa ihmiset, osoittakaa välittävänne heistä, jotka apua todella tarvitsevat! Jos tämä saa enemmän kannatusta, ehkä olisi hyvä järjestää jonkinlainen kasvokkain tapaaminen joskus?
Todellisia ongelmia on vaikea nähdä, jos pää on täynnä turhasta ruikuttamista. Se ei auta ketään, että täyttää päänsä turhilla ajatuksilla eikä näe ympärillään olevia ongelmia. Pitää vaan kulkea silmät auki ja toimia kun siihen tulee paikka.
En mä ainakaan jaksa miettiä että mun pitää auttaa muita koska leikin buddhalaista. Mä teen sen mitä kykenen siinä missä olen.
Huomenna kirjoitan muutamalle silmäätekevälle siitä, että laskujen periminen on samanlainen business kuin pikavipit. Ei se mua juuri haittaa että puhelinlaskun päälle tulee parikymppiä ylimääräistä laskusta, jonka luulin maksaneeni. Sellaiselle kenellä on nälkä, parikymppiä voi olla painajainen. Maailman kurjistaminen oman ahneuden takia on surkeeta puuhaa.
En mä tiedä millasia ehdotuksia tähän blogiin kirjoittaisin. Eiköhän jengille tule vastaan mahiksia auttaa ja ennen kuin ehtii postailla tänne niin on ehtinyt jo toimia?
Larri
Tässä muutamia ajatuksiani ensimmäisessä kommentissa olleisiin kysymyksiin.
Nuo ovat aivan valtavan mielenkiintoisia kysymyksiä. Kysyjä itse esittää hyvin hienoa pohdintaa aiheesta. En missään nimessä edes esitä tietäväni what’s going on, mutta vuosien varrella olen buddhalaisten ja muiden ihmisten kanssa juteltuani havainnut, että aika monella on sellainen käsitys buddhalaisuudesta, että buddhalaisuuteen ei ikään kuin kuuluisi ottaa kantaa; että olisi jotenkin “viisaampaa” vaieta ja olla hiljaa, ja keskittyä vain omaan harjoitukseen. Moni on minulle jopa monta kertaa todennut jotain tyyliin, että kyllä asiat lutviutuvat omalla painollaan.
Minusta se vain vaikuttaa itsekkyydeltä tai eräänlaiselta pakenemiselta. Uskallan sanoa tämän, koska olen itse ollut itsekäs ja olen sitä varmasti vieläkin, ja ajoittain pakenen henkisyyden kuplaan, jonka varjolla voin keskittyä omaan harjoitukseeni ja sulkea epämiellyttävät fiilikset, kuten kodittomien, alkkisten, narkkareiden ja syrjäytyneiden näkemisen pois ajatuksista. Se on hyvin helppoa vain todeta kohdatessaan todellisen elämän kärsimystä jotain tyyliin “olkoot kaikki elävät olennot onnellisia, minähän teen jo paljon hyvää pelkästään harjoittamalla buddhalaisuutta”, ja sitten mennä kauppaan ostamaan safkaa, ja illalla katsella telkkarista dokkareita tai lukea Steve Jobsin elämänkertaa, ja illalla hieman kilautella inkin-kelloa ja tuijottaa seinää munkin kaapu päällä.
Nuorempana olin niin kuutamolla sekä kirjaimellisesti että myös “henkisesti”, että minulla ei ollut voimavaroja edes yrittää auttaa muita. Kaikilta ei voi odottaa apua eikä kaikkien tarvitse auttaa muita. Mutta on varmasti ihmisiä, jotka siihen kykenevät, mutta jostain kumman syystä meistä buddhalaisista niitä ei tunnu paljon löytyvän. Tässä on mielestäni suuri ristiriita ottaen huomioon koko buddhalaisuuden lähtökohdan: “Kaikkien elävien olentojen hyväksi.”
Olen tullut aika moniinkin johtopäätöksiin, mut ehkä ne eivät ole oleellisia juuri nyt. Mielestäni merkityksellisempää on se, että miksi tarvitsisimme opetuksia tai muita ikään kuin “oikeuttaaksemme” auttamisen? Buddhalaisuuden yksi pointti on harjoittaa mielenselkeyttä, ja mietiskelyn avulla puhdistaa mielemme peiliä, kunnes ehkä näemme selvemmin mitä todella ympärillämme tapahtuu. Yksi sivutuote tässä voisi olla lähimmäisten auttaminen ja avun ulottaminen niille, jotka kärsivät. Ja kuten olen pointannut, jo sekin on suuri apu, että asiasta edes julkisesti keskustellaan. Ei auttamisen tarvitse missään nimessä tapahtua buddhalaisuuden nimissä. Ei minua ainakaan kiinnosta auttaa ihmisiä buddhalaisena, teen sen ihan vain ihmisenä. Kun aion vielä joskus mennä vaikkapa asunnottomien yöhön tai vastaavaan auttamaan jollain tavalla, menen sinne ihmisenä. Ei siihen buddhalaisuuden leimaa tai vastaavaa tarvita.
Mutta miksi buddhalaisuuden piirissä ei keskustella näistä asioista enemmän? Se on erittäin mielenkiintoista, ja se on jotenkin hassua: puhutaan auttamisesta, mutta mitään ei juurikaan tapahdu.
Nyt asiasta keskustellaan, ja se on tärkeää. Ainakin minusta.
Larri kirjoitti:
En mä tiedä millasia ehdotuksia tähän blogiin kirjoittaisin. Eiköhän jengille tule vastaan mahiksia auttaa ja ennen kuin ehtii postailla tänne niin on ehtinyt jo toimia?
Kiitos viestistä! Jo tuo, että tuot asian esille on mun mielestä isoa auttamista. Se on osoittamista, että välittää. Pieniä tekoja, pieniä ajatuksia, jotka voi olla tosi isoja muille.
Mua ainakin olis lohduttanut hulluimpina vuosinani fiilis siitä, että buddhalaiset tosiaankin jeesaavat ihmisiä myös konkreettisesti. Mut mulle ei sellaista fiilistä oikein välittynyt.
Peace, bro!
Hei Markus,
Tämä on tärkeä ja hyvä kysymys, jota olen paljon pohtinut. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä saattohoidossa ja nuorten parissa, ja olen kaivannut buddhalaista viitekehystä tämän työn tekemiseen. Olisi hienoa, jos saisi välineitä ja metodeja miten hyödyntää buddhalaista näkemystä konkreettisessa auttamistyössä, silloin kun on ihmisten parissa ja yrittää löytää oikeita sanoja…
Kristillisen diakonian kaltainen työ siis kiinnostaa minua — mutta olisipa buddhalainen diakonia josta ammentaa! Monissa maissa on esim. buddhalaista saattohoitoa ja sen ympärillä vapaaehtoistyötä, mutta niin moni muukin auttamistyö hyötyisi buddhalaisesta näkökulmasta, ei ainoastaan saattohoito. Tämä kiehtoo minua siinä määrin, että buddhalaisena (ja antropologina) olen aloittanut diakoniopinnot. Miten sitten yhdistää nämä kaikki polut, siitä ei vielä ole selkeää kuvaa, mutta kuljetaan eteenpäin. Ehkä buddhalaisuutta voi viedä mainstream (kristilliseen) auttamiseen mukaan, vaikka ihanteeni olisi, että Suomeen kehittyisi esim. buddhalainen saattohoitokoti… Onko kellään muulla kiinnostusta tähän — voidaan perustaa sellainen ??! Jos ei saattohoitokotia saada pystyyn, niin olisi todella hienoa jos saisimme kehitettyä Suomeen jotain aktivitettia auttamistyön ympärille.
maija
Hei Maija,
kiitos arvokkaasta kommentista, ja hienosta työstä!
Suosittelen lähestymään Suomen Buddhalaista Unionia saattohoitokodin tiimoilta. He pyrkivät juuri vaikuttamaan siihen, että eri yhteiskunnan osa-alueilla, erityisesti kouluissa ja terveydenhuollossa otetaan huomioon buddhalaisten uskonnolliset tarpeet. http://www.sbu.fi/
Kristillisyyden ja buddhalaisuuden yhdistämisestä ja konkreettisesta auttamisesta tulee hieno esimerkki mieleen naapurimaastamme Ruotsista, jossa frendini Gustav Ericsson on sekä buddhalainen opettaja (Gudo Nishijimalta saanut dharman siirron) että luterilainen pappi. Gustav on tehnyt duunia muun muassa vankilassa vanginvartijana. Hänen sivustonsa löytyy täältä: http://www.anzenkai.com/
Peace,
U
Helsingin puolella tästä voisi olla apua: http://www.vapaaehtoistoiminta.fi/
Mutta aloittaa toki kannattaa jokapäiväisestä arjesta, avata ovia, nostaa rattaita junasta jne.
Kiitos Tuomas linkistä!
Mutta aloittaa toki kannattaa jokapäiväisestä arjesta, avata ovia, nostaa rattaita junasta jne.
Jep, ja tuota ei voi koskaan sanoa liikaa. On eri asia puhua valaistumisesta ja Buddhan syntyneen äitinsä kyljestä kuin alleviivata arkisia asioita ja arkisia tapoja auttaa.
Mielestäni buddhalaisuudessa asioista tehdään usein liian vaikeita: me vanhemmat opetamme lapsillemme käytöstapoja ja luonnollista moraalis-eettistä elämäntapaa hyvin yksinkertaisin perusteluin, mutta buddhalaisuudessa samat läpät usein verhotaan kaiken maailman metafysiikan, filosofian ja NambyBambyn alle. Ehkä se ei olekaan niin vaikeaa ymmärtää, miksi buddhalaisuudessa ei usein korosteta konkreettista muiden auttamista tai lähimmäisten jeesaamista niin paljon kuin esim. kristinuskossa – Jessen nimiin laitetut läpät ovat usein yksinkertaisia ja suoria, kun taas Buddhan nimiin laitetut ohjeet ovat aivan pirun vaikeita ymmärtää. Just sayin’, umm.
Peace,
U
Olen saanut mukavasti sähköpostia ja tässä yks kiva palaute:
Ja tässä yks sähköposti, jossa paljon mahtavia pointteja:
Viisasta puhetta, kiitos paljon! Mielestäni tässä on kaks oleellista itsekin usein viljelemiäni pointtia, kaikille Suomessa harjoittaville buddhalaisille: Täällähän me harjoitamme buddhalaisuutta, ei minään eksoottisena idän uskontona, vaan otamme se osaksi omaa kulttuuriamme ja arkeamme. ja Toiminnan aitous on merkittävä mittari toimittaessa.
Me harjoitamme Suomessa, ja meidän tulee harjoittaa osana yhteiskuntaa. Jos emme ota huomioon omaa yhteiskuntaamme, kulttuuria ja ympäristöä sellaisenaan, mitä se meistä tekee? Ei ainakaan todellisuudessa harjoittavia buddhalaisia. Se on inspiroivaa paeta buddhalaisiin kupliin ja rakentaa omaa temppeliä mieleensä ja himaansa, mutta itse näkisin realistisempana tarkastella omaa harjoittamistaan niistä lähtökohdista, joissa seisoo. Kiitos kaikille!
“Miksi samanlaista perinnettä ei edes pyritä luomaan Suomessa tai jos on pyritty, miksi siitä ei kukaan ole kuullut missään?”
Muistaakseni suomen buddhalaiset ryhmittymät kokoontuivat taannoinkin yhteen pohtimaan erilaisia asioita ja yhteistyötä, mutta erään soto sanghan pääjehu ilmoitti haistattavansa pitkät moiselle yhteisöllisyydelle…
Hih. Jos tulis kutsu kokoontua keskustelemaan tästä auttamis-aiheesta, olisin mestoilla. Kirjoitinhan itsekin tuolla ylhäällä, et tästä olis ehkä hyvä tavata kasvokkain. Mut se kutsu koski eri asioita, jotka eivät minua kiinnosta.
Peace, Ka Ra Te!
hei, hyvä teksti, asiasi koskee meitä kaikkia. miten voi säilyttää ja suojella elämää, vaikka kalenteri ja elämä olisivat täynnä? meistä jokainen syö joka päivä. jättämällä eläintuotteet syömättä on paljon vaikutusta eläimille.
Mielenkiintoisia kommentteja ja ajatuksia. Olen itse raitistunut hiukan ennen Dharman löytämistä ja sittemmin työskennellyt päihdetyössä. Mm meditaatio toimi lupaavasti avaten ja rauhoittaen esim adhd-tyyppejä. Omana toiveena olisik
in saada työskennellä buddhalaiselta pohjalta toimivassa päihde-ym-kuntoutuspaikassa. Vertaistukea siinäkin!
Moi mea,
kiitos kommentista! Jep, elävien otusten syömisestä pidättäytyminen tai vähentäminen on jo iso teko sekä eläimille että myös ihmisille. Odottelinkin milloin joku sanoo tuon, kiitos sinulle siitä! Ja tuo on sinulta erittäin hyvä pointti, että jos aikaa ei löydy muuhun, niin ainakin jo ruokavaliota tsekkaamalla voi saada valtavasti hyvää aikaan.
Moi Oppilas,
kiitos kommentista! Kiitos myös kokemustesi jakamisesta. Raitistuminen on aina kunnioitettava asia, ja sekin muuten jeesaa todella paljon muita! Yksi vaikutus on oman käytöksen muuttumisella ja suhtautumisella itseen ja muihin, ja toinen vaikutus voi olla esimerkin antaminen. Olisi kiva kuulla mahdollisia ajatuksiasi liittyen tuohon työskentelyyn päihde yms. kuntoutuspaikkoihin buddhalaiselta pohjalta?
Kiitos paljon auttamisesta ja välittämisen osoittamisesta teille molemmille ja kaikille muillekin!
U
Tässä lainauksia eräästä sähköpostista, jonka sain tänään. Kirjoitus oli todella asiallinen, ja mainio! Tässä varmasti paljon pohdittavaa meille kaikille:
Kommentoin tätä mielestäni merkityksellistä kohtaa: Kannustaan korostamaan harjoitusta ja häpeämään (maailman ongelmien suhteen) sen hiljaista määrätietoisuutta jatkossa vähemmän.
Asioita voi todellakin lähestyä monesta eri suunnasta. Itse olen ollut niin pitkään hiljaa, ja koen, että niin on moni muukin. Ja saamistani sähköposteista ja vuosien aikana käydyistä keskusteluista päätellen moni muu kokee samalla tavalla kuin minä.
Itse koen, että Suomi ja maailma tarvitsee enemmän konkreettista bodhisattvan asennetta, ulos kirjojen ja suitsukkeen käryisten dharmakeskusten keskeltä, keskelle todellista maailmaa, jossa ihmiset itkevät ja kärsivät. Olen monesti miettinyt poistuessani keskiviikon zazenista Eiran keskeltä, että mitäs nyt? Tätäkö tämä harjoitus on kaikkien elävien olentojen parhaaksi? Täytyy olla muitakin keinoja auttaa buddhalaisena kuin ajella keskiviikon zazenin ja ystävien (=sanghan) tapaamisen jälkeen autolla himaan perheen ja lasten luokse. Perhe ja lapset tarvitsevat minua, ja minä tarvitsen heitä. Mutta jos kerta buddhalaisena tunnen poltetta ulottaa apua konkreettisesti muillekin, tehdä jotain suun soittamisen sijaan, miksi uskontoni ei tunnu tarjoavan siihen välineitä? Miksi uskontoni muut harjoittajat Suomessa eivät tarjoa siihen välineitä? Onhan tämä nyt aivan hemmetin ihmeellistä touhua.
Itse kukin toimii oman elämänsä ehdoilla, ja tekee parhaansa auttaakseen itseään ja muita. Minä en vain jaksa enää olla hiljaa.
Peace!
…”Olen monesti miettinyt poistuessani keskiviikon zazenista Eiran keskeltä, että mitäs nyt? Tätäkö tämä harjoitus on kaikkien elävien olentojen parhaaksi? Täytyy olla muitakin keinoja auttaa buddhalaisena kuin ajella keskiviikon zazenin ja ystävien (=sanghan) tapaamisen jälkeen autolla himaan perheen ja lasten luokse.”
Kiitos kiinnostavista mielipiteistä koko ketjussa! Auttamistyöhön sekaantuneena allekirjoitan melkein kaiken edellisen. Lyhyesti samat sanat kuin dharmadialogissa:
“Bodhisattva Avalokitesvara oli nähnyt olentojen kärsimyksen ja vannoi Buddha Amitabhan edessä valan vapauttaa kaikki olennot samsaran kurjuudesta. Hän ahkeroi väsymättä lukemattomien aikakausien ajan kaikissa maailmoissa ja vapautti olentoja alimpia helvettejä myöten. Urakan päätyttyä hän hengähti syvään ja aikoi levätä. Silloin Amitabha sanoi hänelle : -Katsopa taaksesi, ja siellä oli taas loputtomat kärsivien olentojen joukot yhtä massiivisena kuin ennen. Silloin Avalokitesvara hirveässä turhautumisen tuskassa räjähti tuhanneksi kappaleeksi, jokainen sirpale myötätuntoa tulvillaan. Mutta Amitabha kokosi sirpaleet ja loi uuden ruumiin jolla oli 11 päätä, Amitabha Buddha päällimmäisenä, ja tuhat auttavaa kättä, joissa jokaisessa oli kärsimyksen näkevä silmä.”
Edelliseen viitaten: Luulenpa että zenmunkin harjoitus toimii.
Ihmiset hakevat buddhalaisuudesta pääasiassa sen hengellisiä elementtejä; mielenrauhaa ja lepoa, jotta jaksaisivat omassa työssään tai perheessään uupumatta. Mielestäni ei voi vaatia että jokaisen buddhalaisen pitäisi vielä lisätä mahdollista uupumistaan ja rasittaa omatuntoaan sellaisilla seikoilla joihin ei voi vaikuttaa. Kyllä auttaminen aikanaan kehittyy itse kullakin sitä mukaa kun mielenrauha ja keskittymiskyky lisääntyy. Mielestäni buddhalaisen yksilöllinen ensiapu itselle ja muille, ja myös jatkohoito onkin juuri mielenrauha ja sen myötä riippuvuuksien ketjuista vapautuminen, mielekäs toimintakyky ja usein myös turhasta toiminnasta pidättäytyminen. Jos taas ajatellaan että buddhalaisten keskusten pitäisi jotenkin laajemmin harjoittaa avustustyötä, niin olisi aika typerää yrittää jotakin joka ei kuulu sen varsinaisen asiantuntemuksen piiriin. Mielestäni tässäkin mielenrauha, karman ja buddhalaisen maailmankuvan sekä käytöksen (mielekkään toiminnan) opettaminen ovat hyvä tapa auttaa.
-Terveisin, Huija
Moi Huija,
kiitos kommentista. Sydäntä lämmittää, kun otit osaa keskusteluun!
Kuten itsekin olen kirjoittanut, meillä kaikilla on oma elämä ja kaikilta ei riitä aikaa ja voimia muille. Lähinnä olen ihmetellyt, että miksi buddhalaisuudessa ja ryhmissä ei laajemmin puhuta konkreettisesta muiden auttamisesta, tarjota mahdollisuuksia konkreettiseen auttamiseen? Olen jo vuosia löpissyt kuinka jo pelkästään zazenin harjoittaminen on mitä suurinta itsensä ja muiden auttamista: pyrkimys ottaa oma elämä haltuun on todellista auttamista. Mutta se ei silti kaikille riitä. Se ei riittänyt Dogenillekaan, joka palattuaan Kiinasta Japaniin vuonna 1227 kelaili ensin viettävänsä vapaata elämää, kierrellen ympäriinsä vapaana kuin pilvi. Mut kun hän näki kuinka perseellään ihmisten ja buddhalaisuuden asiat Japanissa vieläkin olivat, hän ei voinut jättää muita pulaan. Siksi hän teki konkreettisia ratkaisuja, otti jengiä suojiinsa jne.
Jokainen tekee sen minkä kykenee, mut asioista täytyy mielestäni edes puhua, edes nostaa esiin epäkohtia. En oikein ole koskaan ymmärtänyt miksi buddhalaisuus olisi syy laittaa pää piiloon tai tarjoaisi oikeutuksen siihen.
Kiitos viel kerran, Huija! Peace
Mitä jos vain lopetettais turha jauhaminen ja alettais toimiin?
Moi Heidi,
toki! Mitäs ehdotat toiminnaksi vai oletko vain yksi meistä puhujista?
Ja en koe tätä keskustelua turhaksi jauhamiseksi. Nyt aiheesta sentään keskustellaan entisen vaikenemisen sijaan.
Ehdotus toiminnaksi: maanantaiaamuna kuudelta parkkipaikalle puhdistamaan kaikkien parkkeerattujen autojen ikkunat lumesta ja jäästä. Ehkä näin olisi Helsingin kehäteillä pari onnettumuutta vähemmän.
Muuten hyvä, mut tosta vois myös joutua kuseen, jos onnistuu vahingoittamaan autoa raapatessaan jäätä tai pyyhkiessään lumia. Enkä nyt tiedä laitoitko ton vittuillessasi vai tosissaan.
Itse oon aina talvisin anopin luona ollessa pyrkinyt tekemään lumityöt myös naapureilta. Se on hauskaa puuhaa, ja saa jeesata muita.
Ja viel tästä ketjusta ja ihmisten kommenteista: oon jotenkin huomannut, että läheltä olevilta ihmisiltä on tullut lähinnä päänaukomista ja tylytystä näiden ideoiden suhteen. Kukaan ei oo profeetta omalla maallaan. Sellaista se on, hahhaa! Ja ymmärrän myös sen, että moni ei tykkää siitä, että tikkareita viedään pois suusta, ja joku julkeaa edes vihjailla muiden konkreettisesta auttamisesta tai edes sen keskustelusta. Se on helppoa vaieta ja jatkaa buddhalaisessa kuplassa rumpujen paukuttamista, suitsukkeen käryttämistä ja valojen vannomista kaikkien elävien olentojen hyväksi. Ja jos joku tuleekin tyrkkimään sitä kuplaa ehdottamalla, et “hey, voitaisko me joskus tehdä jotain muiden eteen tai edes keskustella siitä?”, *boom boom*, jengi vaikenee tai vittuilee. Oon privaatisti saanut postia buddhalaisilta harjoittajilta, jotka ovat kertoneet kokeneensa tulleensa vaiennetuiksi, jos ovat ottaneet tätä auttamis-hommaa joskus esille buddhalaisessa ryhmässään. Siis mitä vittua? Onneksi löytyy rohkeitakin, jotka pitävät asiaa esillä ja myös ehdottavat konkreettisia ehdotuksia.
Itse oon jo päättänyt mitä konkreettisia tekoja aion tehdä, mut niistä lisää tulevissa postauksissa. Ja haluaisin edelleen korostaa, että kaikilla on oma elämä, mutta miksi tästä aiheesta on niin älyttömän vaikeaa edes keskustella? Ollaan valmiita jauhamaan valaistumisesta ja muusta buddhalaisesta bling blingistä, mutta kun tulee puhe todellisista asioista, jengi vaikenee tai vittuilee.
Peace!
Kyllä se oli ihan totinen ehdotus, en ennättänyt miettimään tollasia omaisuudenvahingoittamisskenaarioita, mutta se saattaa olla ihan hyvä ottaa huomioon. Joskus jossain lehdessä, oisko ollu Kirkko&Kaupungissa, oli juttu jostain jätkästä joka seisoskeli aamuisin parkkiksella ja jeesaili ihmisiä lumien harjailuissa. Mä luulen että se vois oikeesti poistaa vähän stressiä ja vitutusta ja siten turhia kuolemia.
Cool! Siinähän olis sit ideaa: samalla ku pyyhkii omasta autosta lumet, vetäisis vaik viereisestäkin autosta samalla.
Uku, mä olen tehnyt silloin tällöin vapaaehtoistöitä matkustelun ohessa. Vapaaehtoishommia löytyy läheltä ja kaukaa, ihan ympäri maailmaa. Mä työskentelin viimeksi Perussa, mut kohteen ei tarvitse olla niin eksoottinen. Helsingissäkin riittää tekemistä. Oletko käynyt luovuttamassa verta? Oletko katsonut googlella mitä löytyy? (Nämä kysymykset osoitettuna ihan kaikille joita aihe kiinnostaa).
Jokaisen on valittava omaan elämäntilanteeseensa sopiva tapa auttaa. Ja joissain elämäntilanteissa tapaa ei mun mielestä tarvitse ollenkaan, sillä ihmisen on itse autettava ensin itseään. Buddhalaisuus on mulle henkilökohtainen juttu ja tuntuis hassulta lähteä huutelemaan ihmisille olevani buddhalainen (vaikka sellainen ihan virallisesti olenkin). Teen työni mieluumin puhumatta henkilökohtaisista asioista kuten uskonnostani. Jokainen tehköön kuten lystää, mut mä olen nähnyt tän itselläni parhaaks. Musta tässä buddha-jutussa edetään omaa tahtia. Jokaine voi yrittää tehdä parhaansa, mutta paasaaminen ihmisille siitä etteivät he auta muita ei kuulosta kovin motivoivalta. Usein ihmisen on itse autettava itsensä siihen kuntoon, että voi todella auttaa muita. Luulen että kukin etenee omaa vauhtia kohti luonnostaan tapahtuvaa auttamista.
Moi Heidi,
kiitos kommentista! Inspiroivaa tekstiä!
Olen samaa mieltä kanssasi. Ja olen itse korostanut noita samoja asioita. Se ei silti ole mielestäni minkään kirjoittamasi tai kirjoittamani kanssa ristiriidassa, jos auttamisesta ja tavoista auttaa keskustellaan tai ihmetellään sitä, miksi buddhalaisuudessa ei konkreettisesta auttamisesta pahemmin puhuta. Se ei tarkoita buddhalaisuuden julistamista tai buddhalaiseksi julistautumista. Se vain tarkoittaa sen ajatuksen esiintuomista, että ihmisiä voi auttaa myös konkreettisesti, ei pelkästään vannomalla valoja.
Minua olisi ainakin lohduttanut omina hulluina vuosinani enemmän, jos buddhalaisuudesta olisi tullut signaaleja, että syrjäytyneitä, alkkiksia, narkkeja, kodittomia jne. jeesataan, pelkästään puheenkin tasolla. Sen sijaan kirjat ja muut lähteet pursusivat vain sanomaa pyhistä munkeista, täydellisyyden tavoittelusta, valaistumisesta ja muusta (minulle) paskanjauhamisesta. Kuinka se sai minut, jolla oli itsetunto aivan nollassa, pyrkimään kohti parempaa huomista, jos edes lähtötaso ei ollut kaltaiseni luuserin tasolla? En saanut buddhalaisuudesta juuri mitään apua, koska en tuntenut olevani tervetullut buddhalaisuuden pyhien ja täydellisten harjoittajien ja opettajien maailmaan. Onneksi olin jo vuonna 1996 löytänyt Dôgenin opetukset ja sitä kautta alkanut harjoittamaan zazenia, jossa alleviivattiin “zeniä ihmiseltä ihmiselle.”
Peräänkuulutan edelleen vain yksinkertaisuutta: miksi auttamisesta on niin vaikeaa puhua buddhalaisuuden sisällä? Mielestäni tämä ketju on ollut erinomainen tuomaan esille juuri niitä “kentältäkin” löytyneitä havaintoja: buddhalaisuudesta löytyy ihmisiä, jotka tekevät myös jotain konkreettista, mutta ehkäpä vielä enemmän löytyy heitä, jotka valittavat heistä, jotka nostavat auttamisen ajatuksia esille. Sattuisiko olemaan niin, että omatunto pistää monta ihmistä ilkeästi? Satuttaako totuus? Minua se ainakin pistää ja satuttaa, siksi tätä asiaa esillä pidänkin.
“mutta ehkäpä vielä enemmän löytyy heitä, jotka valittavat heistä, jotka nostavat auttamisen ajatuksia esille.”
En ole kuullut, eikä täälläkään ole esiintynyt
Mä en kanssa oikein näe sitä, että tässä olisi kenellekään mitään ongelmaa… tai että kukaan olisi suhtautunut tähän asiaan ja ideoihin jotenkin nihkeästi. Todella myötämielisistä ja osallistumishalukkailta ihmiset näissä kommenteissa ainakin vaikuttavat.
Ei tässä keskustelussa. Entäs ulkopuolella? Tykkään tyrkkiä ja provosoida. Ja edelleenkään ei yhdenkään Suomen buddhalaisen ryhmän “edustaja” tai vastuuhenkilö ole kommentoinut asiaa millään tavalla Huijaa lukuunottamatta. Rispektit Huijalle ja kaikille teille muille rohkeille, jotka olette ottaneet kantaa. Kuten kirjoitin, jo se osoittaa välittämistä. Big up!
Mestari Kong sanoo: Joka virtsaa toisten nurkkiin, ei saa vieraita teekutsuilleen.
Hahhaa, mainio!
Ihan aiheesta herättelet jengiä.
Oletko laittanut viestiä esim tiibetinbudhalaiseen sumatikirti-keskukseen, info@meditoi.com?
Entä bönbudhalaisiin ryhmiin,kuopio@garudabon.fi, turku@garudabon.fi,
helsinki@garudabon.fi, jyvaskyla@garudabon.fi, vaasa@garudabon.fi ?
Onko keskuksista tullut kannanottoja asiaan?
Parhain terveisin Ville
Moi Ville,
kiitos viestistä. Laitoin viestin suoraan dharmapostiin, mutta laitoin myös suoraan ryhmille. Garudabönin kotisivuilta löysin ohjeen (jos ymmärsin oikein) laittaa kyselyt ja infot tuohon Kuopion osoitteeseen, joten laitoin siihen. Mutta uskon, että kyseiset ryhmät ovat saaneet viestin jo suoraan dharmapostin kautta, koska ryhmät ovat sille listalle tiedotuksia tapahtumistaan laittaneet.
Ei, mistään noista ei ole tullut minkäänlaista kannanottoa. Huija Danakoshasta on ainoa, joka on ottanut kantaa julkisesti, ja siitä nostan Huijalle hattua ja kumarran syvään.
En ole mikään”harjoittaja” itse, olen omaishoitajana ja pohdin paljon auttamista.
Mielestäni olisi hyvä perustaa buddhalaiseen ajatteluun pohjautuvia hoitokoteja psyykkisesti sairaille.
Tosin vie uskottavuutta buddhalaisilta, ettei asiaan vaivauduta edes kommentoimaan.
Moi Maria,
kiitos viestistä!
Tuo olisi hieno ajatus saada psyykkisesti sairaiden hoitokoti perustuen buddhalaiseen ajatteluun. Länsimaisessa psykologiassa on lukuisia esimerkkejä kuinka terapiassa on hyödynnetty buddhalaista ajattelua ja buddhalaisia harjoituksia kuten zazenia. Sanomattakin on selvää, että jos jollakin on mielenterveysongelmia, zazenia ei silloin tule harjoittaa omin päin, vaan asiasta olisi hyvä keskustella hoitavan tahon, kuten lääkärin, psykiatrin, psykologin yms. kanssa. Zazen ei ole terapiamenetelmä, mutta laillistetun ja ammattitaitoisen valvonnan alaisena se voi olla osa terapiaa. Suosittelen sinua Maria ottamaan yhteyttä Suomen Buddhalaiseen Unioniin, ja viemään asiaa eteenpäin heille: http://www.sbu.fi
Tosin vie uskottavuutta buddhalaisilta, ettei asiaan vaivauduta edes kommentoimaan. Jep, olen samaa mieltä. Ei tää kauhean inspiroivaa oo, ku yksikään ryhmä tai ryhmän edustaja Huijaa (Danakosha) lukuunottamatta ei ole kommentoinut laisinkaan. Onneksi Huijan lisäksi löytyy teitä muitakin rohkeita!
Buddhalaisuus on Suomessa tuoretta ja uutta, ja etsii vielä omaa paikkaansa. Tässä sitä pohjaa koko ajan luodaan, ja minä (ja me) ainakin yritämme parhaamme, että buddhalaisuus hyödyttäisi muitakin kuin vain buddhalaisia.
Peace, Maria! Kiitos viel kerran kommentista!
Laitoin tämän jo ryhmän sähköpostilistalle, ja laitan myös tänne, jos joku sattuu lukemaan:
Mun mielestä riippuu ihan mihin on ehdollistunut että mitä kannattaa tehdä.
Miten tässä “herättelyssä” kävi? Alkoiko jokin yhteistoiminta, johon voi osallistua?
Moi Kuusi,
valitettavasti muilta buddhalaisilta ei oo tullut mitään palautetta Danakoshan Huijaa lukuunottamatta, joka löytyy yllä kommenteista. Eivät edes oo kommentoineet tai edes osoittaneet… mitään. Kirjoitan tässä jossain vaiheessa blogipostauksen aiheesta. Itse oon tehnyt muutoksia ja teen muutoksia omassa elämässä, ja toivottavasti saadaan jotain pientä yhteistäkin aikaan. Mut siitä lisää tulevassa postauksessa.
Mut onhan tää aika vitun urpoa: yritin vain herätellä keskustelua buddhalaisten parissa, ja yhtä lukuunottamatta kukaan ei edes vastaa. Hahhaa! We Holy Buddhists.